Velkainen valtio ei pysty huolehtimaan heikoimmistaan

22.03.2023

Valtion velkaantuminen on pysäytettävä. Velkakin pitää maksaa takaisin ja jossain kohtaa voi olla tilanne, ettei sitä velkaa enää saada.

Me tarvitsemme vahvan veropohjan, jotta voimme rahoittaa koulutuksen jokaisella koulutusasteella ja varmistaa toimivat sote-palvelut. Ennaltaehkäisevät toimet ovat kannatettavia ja tärkeitä asioita. Ilman vahvaa veropohjaa me emme pysty panostamaan ennaltaehkäisyyn.

Yrittäjyys luo työtä ja työ lisää hyvinvointia. Hyvinvointivaltio puolestaan pystyy huolehtimaan heikoimmistaan, panostamaan sote-palveluihin, kouluihin ja esim. puolustukseen. Moni haluaisi ja voisi tehdä töitä, mutta työn vastaanottaminen ei ole kannattavaa. Näin ei voida jatkaa.

Vahvaa veropohjaa varten tarvitsemme yrittäjiä, jotka uskaltavat edelleen yrittää Suomessa. Yrittämisestä on tehtävä nykyistä kannattavampaa ja houkuttelevampaa. Yrittäjienkin verorahoilla maksetaan toivottavasti tulevaisuudessakin meidän ilmainen koulutuksemme ja lähes ilmainen terveydenhuoltomme, tasapuolisesti kaikille. Korjataan julkisen sektorin aiheuttamat markkinahäiriöt ja avataan markkinoita yksityiselle palvelutuotannolle ja varmistetaan reilu kilpailu.

Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen on tulevan vaalikauden tärkein tehtävä. On elvytyksen aika. Velaksi emme voi enää elää.

Satu Lindgren
Kansanedustajaehdokas


Julkaistu 22.3.2023 Uudenmaan Kokoomuksen verkkosivuilla