Pelastajapula ja muut palo- ja pelastustoimen ongelmat

30.03.2023

Puhutaanko hetki pelastustoimen rahoituksesta ja pelastajapulasta ydinvoimalakaupungissa ja yleensäkin meidän koko hyvinvointialueellamme.

Itse olen ydinvoimalan "kasvatteja", isä ja setä ovat molemmat tehneet siellä pitkän työuran. Loviisassa olen itsekin tehnyt töitä useamman vuoden ensihoitajana. Lisäydinvoimalle sanon ehdottomasti kyllä.

Seuraavan hallituksen on korjattava hyvinvoitielueen rahoituksen valuvika, joka on moneltakin osalta epäreilu, mutta keskitytään nyt pelastustoimeen. Ongelma on, että riskiluokitus rahoituksen suhteen on vääristynyt. Rahoituksesta 65% perustuu asukasmäärään, 5% asukastiheyteen ja 30 % riskitekijöihin. Meillä on ydinvoimalaitos, Nesteen jalostamo, Suomenlahti, seiskatie. Eli esimerkiksi Nesteen jalostamo Vuosaaren puolella toisi hyvin erilaisen rahoituslaskelman. Pelastustoimen rahoituksessa näkyy myös öljynsuojarahaston lakkauttaminen, jota ei ole kompensoitu nykyisessä rahoitusmallissa mitenkään.

Toimin hyvinvointialueen varautuminen ja turvallisuuslautakunnan (ent aluepelastuslautakunta) puheenjohtajana. Kannan rahoituksen lisäksi murhetta pelastajapulasta, joka on jo totta ja pahenee entisestään, jos asialle ei tehdä mitään. Tämä vaikuttaa pelastuslaitoksen lisäksi myös ydinvoimalan ja Nesteen palokuntiin. Kävin hiljattain tutustumassa Helsingin pelastuskoulussa, Kuopion pelastusopisto on itselleni entuudestaan tuttu. Viesti pelastuskoululta oli pysäyttävä. He eivät pysty tuottamaan tällä hetkellä pelastajia edes Helsingin omiin tarpeisiin. Jos koulu saisi Kuopion tapaan valtionrahoituksen, se pystyisi lisäämään aloituspaikkoja ja pystyisi tuottamaan pelastajia myös Uudenmaan tarpeisiin.

Keskustelusta ei saa unohtaa myöskään sopimus- ja sivutoimisia palokuntia, jotka tekevät vakituisen pelastuslaitoksen ohella hirvittävän tärkeää työtä. Luottamustoimieni parhaimpia hetkiä on ollut uuden paloaseman vihkiminen Lapinjärvelle. Toivottavasti uusi paloasema tuo mukanaan uusia harrastajia. Itse ehdin olla mukana sivutoimisessa palokunnassa yli 20-vuotta, kunnes jääviysasiat laittoivat stopin tärkeälle harrastukselle.

Olen hämmentynyt, että pelastajapulasta ei ole vaalienkaan aikana näkynyt suurempia ulostuloja, pelastustoimen palvelut kun koskettavat ihan meitä kaikkia. Pelastustoimen vääristynyt rahoitus ja pelastajapula olivat muun muassa syitä, miksi sanoin eduskuntavaaliehdokkuudelle kyllä. Tämä asia on korjattava seuraavalla vaalikaudella.

Mielipidekirjoitus julkaistu Facebook-ryhmissä